Don DeLillo: Cosmopolis

Tarina tapahtuu yhden päivän aikana huhtikuussa 2000. Aamulla miljonääri Eric Packer, lupaava nuori mies, haluaa hiustenleikkuun. Hän lähtee parturiin erikoisvarustellulla, pidennetyllä ja panssaroidulla limusiinillaan. Auto on hänen toimistonsa. Hän pelaa osakekursseillaan, tapaa alaisiaan ja käy läpi jopa päivittäisen lääkärintarkastuksen poistumatta jättimäisestä, teräksisestä turvapaikastaan. Vaimonsa, rakastajattarensa ja parturinsa hän tapaa auton ulkopuolella ja ottaa osaa jopa taidevalokuva-tapahtumaan, jossa sadat alastomat ihmisvartalot huumaavat erakkoluonteen. Packer seuraa ympärillään riehuvan, liikenteen tukkivan mielenosoituksenkin tapahtumia lähinnä televisiosta ja internetistä.

 
Jokainen henkilö tulee tarinan kuluessa tarkasti määritellyksi sen mukaan, mitä hyötyä hänestä on Ericille. Samalla kun hyötynäkökohtien erittely on äärettömän kylmää, on se myös rehellistä. Suhteen molemmista osapuolista paljastuu asioita, jotka ovat ikävän tosia mutta yllättäen myös hyvin inhimillisiä. 

Päivä Manhattanilla muuttuu odysseiaksi, jonka varrella päähenkilö tapaa niin Nausikaan kuin Kirken muttei koskaan löydä Ithakaa eikä varsinkaan Peneleopea. Packerin yritys maailmaan ja tulevaisuuden hallintaan - rahan, teknologian ja äärimmilleen viedyn rationaalisuuden avulla - kumpuaa pohjattomasta turvattomuuden tunteesta. Kun saturaatiopiste on saavutettu, jäljelle jäävät vain väkivalta ja tyhjyys. 

Yhdysvalloista kirjoittavan DeLillon parhaat romaanit kertovat nopeasti muuttuvasta maailmasta, jossa joukkotiedotusvälineet muokkaavat ihmisten ajatusmaailmaa. Hänen kirjoitustyyliään on moitittu kylmäksi ja välinpitämättömäksi, mutta puolustajien mukaan Valkoisen kohinan (1985), Mao II:n (1988) ja Alamaailman (1997) kaltaiset merkittävät teokset todistavat,  että kirjailija kykenee analysoimaan kapitalistista kotimaataan erittäin tarkasti.

DeLillon kirjoissa Yhdysvaltoja katsotaan kokonaan ulkopuolisten näkökulmasta. Ulkopuolisuus tarkoittaa DeLillolla monesti eräänlaista kerronnallista lääketokkuraa, elämän ja sen tapahtumien näkymistä etäisenä kuin katsottuna väärin päin käännettyjen kiikarien läpi. Cosmopolisissa DeLillon ottama etäisyys toimii kuitenkin täydellisesti.DeLillo ei ole henkeen ja vereen realistinen kirjailija, eikä Cosmopolisia ole tarkoitus lukea kirjaimellisesti. Romaani on kärjistys, joka kertoo ylikierroksilla pitkään käyneestä amerikkalaisesta yhteiskunnasta.